Huh huh miten väsyttää! Heräsin yöllä ties montako kertaa. Kaksi kertaa kävin vessassa ja ainakin pari kertaa heräsin muuten vaan. Ja joka kerta sain pyöriskellä hetken, ennenkuin uni taas tuli. Mutta sitten, kun piti oikeasti nousta ylös, niin tottakai silloin olisin nukahtanut uudelleen samantien, jollen olisi pakottanut itseäni ylös sängystä.

Kotimme taitaa muistuttaa kaasukammiota. Vatsani toimii sen verran laiskasti, että olen koittanut pistellä poskeen kunnolla ruisleipää ja eilen oikein kananmunan kera. Enpä tiedä, onko vatsan toiminnassa havaittavissa mitään muuta kuin se, että pakokaasupäästöt ovat järkyttävät!!! Tunnen itseni varsinaiseksi naisellisuuden perikuvaksi raahustaessani huoneesta toiseen nuhjuisissa verkkareissa tukka pystyssä ja näppynaama vailla meikin hiventäkään kun samalla peräpäästä kuuluu lähes taukoamaton putputus :D Mies varmaan kohta luulee, että koitan savustaa hänet ulos talostamme. No osaapa tuokin paukuttaa, eikä siihen tarvita edes extra-annosta ruisleipää.

Herättyäni kävin tänään vaa'alla enkä ollus uskoa silmiäni kun vaaka väitti painoni hieman laskeneen! Kyse ei tokikaan ollut kuin muutamasta sadasta grammasta, sellainen vaihtelu on varmaan ihan tavallista muutenkin, mutta peilikuva ei anna pienintäkään viitettä painon putoamisesta, vaan päin vastoin. En tiedä itkeäkö vai nauraa, kun jotkut raskausoppaat sanovat, että näillä viikoilla "raskaus ei vielä näy ulospäin". Hei, tulkaa meille katsomaan ja sanokaa vasta sitten, näkyykö vai ei! Alan pian itsekin epäillä neuvolantädin tapaan, että mitäpä jos tämä onkin pidemmällä. Tosin en kyllä millään usko, että se VOISI olla. Edelliset menkat tulivat ihan ajallaan ja olen melko varma ovulaatiopäivästäkin, ja raskaustestinkin arvio hedelmöitysajankohdasta näytti sopivan yhtälöön, niin miten muka olisin voinut olla raskaana jo kauemmin?

Oli minulla kyllä jo esikoisesta aika näkyvä maha melko aikaisin. Ja kun tuo säkki on kertaalleen venytetty, enkä ole juuri nähnyt vaivaa treenatakseni vatsalihaksia, niin kaipa se tuosta lervahtaa joka suuntaan pienessä hetkessä.

Istun juuri viimeistelemässä aamupalaani ja odotan, koska rupeaa taas yököttämään. Yleensä, kun olen syömiseni syönyt ja hörppäilen teetä, se alkaa. Nyt ei kuitenkaan tunnu vielä, ainakaan pahasti. Ehkä se iskee sitten, kun rupean keittiössä nostelemaan ällöttäviä likaisia tiskejä tiskikoneeseen. Tai kun laittelen pojalle aamupalaa. Tai ihan koska vaan, kun on mahdollisimman huono hetki.

Aamupalasta tuli mieleen, että löysin tänään jääkaapista typötyhjän leikkelepakkauksen. Muistinkohan jo mainita käsitteen "raskausdementia"? :D