Oikeastaan tulin kirjoittamaan, että eipä ole mitään erikoista ilmassa! Olen ollut tuntevinani pieniä harjoitussupistuksia, tosin ihan varma en ole. Ekassa raskaudessa supisteli vasta aivan lopussa, tai sitten en vain tajunnut kaikenlaisten muiden kiristävien ja puristavien tuntemusten seasta, että ahaa tämä oli muuten harjoitussupistus.

Sama se on vähän nytkin, vaikka tiedän millaiselta supistukset tuntuvat, en aina ole ihan varma, että onko tämä nyt sitä vai jotain muuta vatsanväännettä... Eilen ainakin vetäisin semmoisen närästyskuurin, kun haimme ruuaksi pitsat ja ihankuin siitä ei jo olisi tullut ähkyä, piti vielä mättää puolikas suklaalevy päälle! Ja kun olen vielä tämmöinen aika pahasti laktoosivammainen, ei tarvitse varmaan edes kuvailla sitä turvotuksen määrää, minkä valtaan illalla jouduin :D Niin että kun maha oli jo muutenkin niin pinkeänä että hyvä kun ei haljennut keskeltä, ei siinä varmaan olisi huomannut enää mitään supistuskiristelyä!

Olo on ollut tänään aika vetämätön. Poika itkeskeli yöllä toista tuntia, taisi olla jotain mahavaivoja. Appivanhemmat tulivat tänne ja olen lähes koko päivän ollut yksin pojan kanssa, kun muut ovat puuhastelleet ulkona ja autelleet miestäni erilaisissa nikkaroinneissa. Onhan tietysti mahtavaa, että pari jo pitkään rästissä ollutta hommaa etenee viimeinkin, kun kerrankin on apuvoimia, mutta minun päiväni on kyllä ollut kuolettavan tylsä. Ei kai tämä arkena näin tympäisisi, mutta kun on lauantai... jotenkin sitä aina odottaa viikonlopuilta edes jotain spesiaalia verrattuna arkipäiviin, mutta tämä on ollut tavanomaista arkipäivääkin mälsempää.

Koitin vähän viihtyä pojan kanssa ulkonakin, mutta olo on niin voimaton, että pienimmänkin kumarruksen jälkeen huimaa, ja jos poika pyrkii syliin tai täytyy kantaa pois jostain kielletyn puuhan ääreltä, puuskutan kuin hinaaja pienimmänkin voimanponnistuksen jälkeen. Niin, ja sitten se vatsanahka kiristyy (otsanahan lisäksi) ja tulee lopullisesti sellainen fiilis, että eiköhän linnoittauduta tästä sisälle, siellä sentään voi istahtaa tuolille ja siitä käsin sitten valvoa, mitä poika puuhailee.

Supistuksista vielä tuli mieleen ohje, jonka sain viimeksi neuvolasta. Sain siis ns. toimintaohjeet siltä varalta, jos ilmenee verenvuotoa tai kivuliaita supistuksia. Sanottiin, että jos "oikeat" supistukset yllättävät, pitää mennä lepäämään puoleksi tunniksi ja katsoa, jos sillä menisi ohi. Teki mieli purskahtaa nauruun: missähän välissä muka ehtisin levätä puoli tuntia, jos alkaisi tosissaan supistella just silloin, kun olen pojan kanssa kahden (eikä tämä olisi päikkäreillä)? Telkeäisinkö pojan huoneeseensa puoleksi tunniksi ja ilmoittaisin, että äiti huilaa nyt hetkisen, koitahan viihtyä? :D

Kylläpä olisi elämä, jos nyt ei helppoa niin ainakin helpoMPAA, jos saisi vaan rauhassa olla raskaana ja röhnöttää raatona sohvalla aina kun siltä vähänkin tuntuu! Mutta vähän vaikeaa varastaa itselleen huilitaukoja, kun touhukas 1,5-vuotias pörrää ympäriinsä kuin ampiainen. Äsken mies kävi kysymässä, lähdenkö mukaan pienelle kävelylle. Ilmoitin tylysti, etten nyt jaksaisi lähteä minnekään läkähtymään, ja että olisin iloinen jos sen sijaan veisit tuon pojan hetkeksi mukaasi että saisin olla rauhassa :P