Miehen loma lähenee loppuaan ja ylihuomenna palaamme takaisin kotiin täältä vanhempieni luota. Normaaliin arkeen palaaminen ei kyllä juurikaan kiinnostaisi, itse asiassa se jopa hieman pelottaa.

Eilen minulla oli aamulla todella heikko olo: sydän hakkasi tuhatta ja sataa pienestäkin ponnistuksesta, vähäinenkin kumartaminen tuntui ikävältä ja kumarasta ylösnouseminen se vasta huonolta tuntuikin! Ehdin onneksi vähän huilata ja istua aloilleni, kun äitini sekä mieheni ehtivät kyllä touhata pojan kanssa, mutta hieman huolestuttaa, että jos vastaavia oloja alkaa ilmetä useinkin, kun olen pojan kanssa kahden, niin miten oikein jaksan?!

Muutenkin on ollut aika vetämätön olo, vaikka olen kohtuullisen hyvin nukkunutkin, ainakin toisin öin... En tiedä, johtuisiko sitten matalasta hemoglobiinista vaan. On tässä toki pitkästä aikaa ollut muutama vähän hankalampikin yö, kun poika on kitissyt unissaan ja parina yönä herännyt ihan tosissaan huutamaan. Nyt pikkujätkä on kaiken lisäksi flunssassa, joten luvassa lienee lisää katkonaisia öitä :(

Raskautta olisi jäljellä reilut kolme kuukautta. Esikoisen odotusaika oli pääosin mukavaa aikaa, toki silloinkin oli alussa väsymystä ja lopussa kaikenlaista pikkuvaivaa ja epämukavia oloja, mutta tästä raskaudesta en ole saanut /osannut nauttia ihan samalla tavalla. Olo on nyt jo hankala, ja jo pelkästä mahan koosta voisin kuvitella, että raskaus olisi paljon pidemmällä! Olenkohan odottanut joulun, tai ainakin joulukuun tuloa edes lapsena näin hartaasti???

Ehkä pientä lohtua tähän tympäisevään fiilikseen tuo ajatus, että ei se ole kuin "vain" vähän reipas kolme kuukautta, ja sen jälkeen minun ei tarvitse olla raskaana enää KOSKAAN! Tai siihen ainakin pyritään ;)