En nyt tiedä, sisältääkö kotiäidin elämä sellaista asiaa kuin "loma", mutta tavallaan tämä vanhempieni luona oleilu on minulle, jos nyt ei aivan loman veroista, niin ainakin jonkin verran keskivertoarkea lokoisampaa aikaa! Ei ehkä muuten olisi, mutta äitini on ollut lomalla ja ehtii auttelemaan minua pojan kanssa. Niinpä nämä "loma"päivät kuluvat nopsaan, kun on vähän erilaiset ympyrät kuin kotona, ja lisäksi on enemmän aikaa huilia, kun vanhempani välillä leikittävät poikaa. (Isäni työskentelee lähinnä kotoa käsin, joten hänkin on päivisin jonkin verran "käytettävissä".)

Kunpa vanhempani asuisivat lähempänä, niin voisin hengailla heidän luonaan sitten, kun tämä raskaus on lopuillaan! Hirvittää nimittäin jo etukäteen, että miten sitä onkaan tarkoitus jaksaa pojan kanssa kotona päivät kahdestaan, kun maha on valtava eikä oikein pystyisi nostelemaan mitään eikä jaksaisi koko ajan juosta pojan perässä??? Onneksi miehen työajat ovat sellaiset, että tämä pääsee töistä kotiin jo ennen klo 14:ää. Toisaalta, aikainen töihinmeno taas tarkoittaa yleensä sitä, että mies ei öisin liiemmin ehdi nukkua, joten hän on aika usein puhkiväsynyt töistä tullessaan. Varsinkin, jos poika on sattunut kovasti valvottamaan edellisenä yönä...

Miehen vanhemmat asuvat kyllä suht lähellä, mutta vaikka tulen heidän kanssaan hyvin toimeen ja he ovat ihan perusmukavia ihmisiä, en silti oikein osaa mennä heille kylään ja olla kuin kotonani. Enkä varsinkaan kehtaa miehen vanhempia pyydellä apuun siinä määrin missä omia vanhempiani. En tiedä, jostain päähäni on iskostunut periaate, että minä hoidan asiat minun vanhempieni kanssa ja mies saa hoitaa omien vanhempiensa vaivaamisen :D Ehkä olen liian arkajalka kun alitajuisesti pelkään koko ajan, että mitähän appivanhemmat minusta oikein ajattelevat ja että pitävätkö he minua kovinkin röyhkeänä, jos kehtaan pyytää heiltä jotain tai jos suorastaan KÄSKEN heitä tekemään jotain minun ja pojan hyväksi!

En ole käynyt vaa'alla päiväkausiin, mutta silmämääräisesti uskaltaisin todeta, että vanhempieni luona vietetty aika on varmasti kartuttanut kilovarantojani... Kaikenlaista hyvää tuli mätettyä naamaan juhannuksen aikaan, lisäksi tuon tuosta on ohjelmassa kahvittelua ja tietenkin kahvipullaa joko ihan tässä kotosalla tai sitten kyläilyjen yhteydessä. Mansikkamaalla on ensimmäiset mansikat jo kypsyneet, mistä tietenkin saimme äidin kanssa idean tehdä huomenna mansikkakakkua, ihan jo siitäkin ilosta, että mies saapuu tänne huomenna alkuillasta!

Kauheasti en silti jaksa kilojani tai peilikuvaani surra tällä hetkellä, vaikka niin kilot kuin peilikuvani antaisivat suremisen aihetta lähes joka päivä, olin raskaana tai en :P Eiköhän tämä mässäily tästä taas laannu, kunhan päästään (vai joudutaan?) takaisin normaalin arjen syrjään kiinni.

Tänään taas huomasin, että päänsärky on muutaman päivän pysynyt poissa - ja toivoisin, että vaikka asiasta intouduin täällä hehkuttamaan, se ei kostautuisi heti huomenna siten, että päätä jyskyttää koko päivän ja heti aamusta alkaen. Yökötyskin vähenee vähenemistään, joten välillä täytyy oikein pysähtyä hipelöimään tätä aina vain pallomaisempaa mahakumpua jotta muistaisi, että hei, olen raskaana!