Taitaa tämä raskauden keskivaihe olla taas vain lähinnä silkkaa odotusta. Toiset ovat tässä vaiheessa hirveän energisiä ja tarmokkaita, taisin jotain sellaisia merkkejä osoittaa itsekin kun esikoista odotin, mutta nyt olo ei ole mitenkään erityisen pirtsakka. En tiedä, onko matala hemoglobiini syy tähän vetämättömään oloon, vai minkä takia ei pieninkään kotityö ole maittanut tänään. No joo, ei ne kotityöt nyt yleensäkään hirveästi iske, mutta tänään pienimmätkin hommat ovat tuntuneet poikkeuksellisen vastenmielisiltä.

Matalasta hemoglobiinista muistuikin mieleeni, etten tänään ole muistanut "nauttia" rautalitkuani. Huh, siitä on kyllä nauttiminen kaukana... olisikohan siitä apua, jos ottaisin sitä juomaa vaikka vain joka toinen päivä..? Toisaalta, sitä kauemmin se myrkkypullo kestää, mitä pitempään sen juomisen kanssa kitkuttelen. Ja jos vain saisin sen juotua pois, kokeilisin jotain toista tuotetta, kun tuo liemi maistuu niin iljettävälle. Toisaalta, en ole sen huomannut aiheuttavan vatsaoireita, eli jotain hyvää sentään.

Meillä alkoi eilen operaatio "poika pois pinnasängystä". Sunnuntaina toimme pojan huoneeseen lastensängyn ja eilen se koenukuttiin ensimmäisen kerran! Homma sujui yllättävän hyvin, poju sammahti sänkyyn samantien ja yö meni ihan rauhallisesti. Tänään sekä päivä- että yöunille menemisen yhteydessä esiintyi pientä vastustelua, ensin kovan kitinän kanssa noustiin sängystä pois, mutta lopulta väsy voitti.

Ei tässä kuitenkaan näin vähän perusteella uskalla viedä pinnasänkyä pois pojan huoneesta, katsotaan nyt ensin, olivatko nämä ekat kokeilut vain hyvää tuuria :D On tässä kuitenkin aikaa siihen, ennenkuin pinnasängylle tulee uusi käyttäjä, niinpä mitään kiirettä ei ole.

Ainut vaan, etten malttaisi millään odottaa, että se pinnasängyn käyttäjä tulisi mukaan kuvioihin! Olimme eilen tapaamassa ystäväpariskuntaa ja heidän noin viikon ikäistä tyttövauvaansa ja vaikken yleensä ole tavannut tuntea (en ainakaan myönnä) mitään ns. vauvakuumetta, nyt joku sellainen kieltämättä iski ja olisin ollut valmis vaikka heti harppaamaan tästä hetkestä joulukuuhun ja puskemaan poikaa maailmaan! Enkä vain sen takia, että haluaisin päästä hoivaamaan vauvaa, vaan senkin vuoksi, että kadehdin ystävääni, joka huokaili tyytyväisenä, että "ihanaa kun ei enää tarvi olla raskaana eikä enää koskaan synnyttää!" Ystävämme kun eivät halua enempää lapsia, ja itsekin olen aika varma siitä, että kaksi lasta on tähänkin perheeseen aivan tarpeeksi.

Joku minulle tuntematon henkilö kommentoi netin kautta, että "Älä nyt vielä vanno että on viimeinen lapsi, niin se mieli voi muuttua!" Teki mieli sanoa takaisin, että NYT olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että tämä tuleva lapsi on viimeisemme ja sovitaanko näin, että jos bongaat minut jossain kertomassa, että odotan kolmatta lasta, voit tulla sanomaan että ähäkutti mitä minä sanoin, mutta ei mitään typerää etukäteen lässytystä, kiitos! Jo tämä raskaana oleminen on niin... hmm... HIDASTA ja vaivalloista, siitäkin huolimatta ettei mitään oikeasti vakavia ongelmia ole ilmennyt, että en tätä tilaa itselleni ole halajamassa ehdoin tahdoin.

Hidasta ja vaivalloista? Jep, kaikki tuntuu niin hitaalta: ajan kuluminen, oma eteneminen, vatsan toiminta... ja välillä myös järjenjuoksu. Ja kaikenlaista tympeää pikkuvaivaa löytyy: paikkoja kolottaa, närästää, vatsa tuntuu etenkin näin iltaisin ärsyttävän kiristävältä, rintoja vihloo, naama kukkii... tuntuu että hikikin haisee pahemmalta kuin koskaan!

Raskausvaivat toki ovat tilapäisiä (jos ei kertyneitä läskejä lasketa), mutta ne lapset hengaavat mukana pysyvästi. Kahden kanssa uskon vielä jotenkin selviäväni - ehkä - mutta eiköhän siinä ole tähän talouteen ihan tarpeeksi. En ole koskaan ollut mikään erityisen lapsirakas, tarkoitan siis sillä tavalla että haluaisin iiiison liudan omia muksuja paapottavaksi ja paapoisin siinä samalla sukulaisten ja naapureidenkin tenavat. Joskus toivoisin itselleni edes ripauksen siitä innosta, joka joissakin ihmisissä syttyy, kun vain vähänkin vilahtaa lapsia näkökentässä. Mutta ei, en vain ole luonteeltani sellainen.