Arki häämöttää edessäpäin, kun miehen lomaviikko päättyy ja olemme taas koko porukka kotosalla. Palasimme vanhempieni luota perjantaina ja tuntui, kuin olisin ollut pois kotoa pitempäänkin kuin kolme viikkoa. Mutta kunhan matkan ärsyttävin osuus, eli tavaroitten purkaminen laukuista oikeille paikoilleen oli ohi, olo alkoi tuntua taas mukavan kotoisalta!

Sormet syyhysivät päästä puutarhahommiin, sillä kukkapenkeissä odotti kolmen viikon rikkaruohot ja mansikkamaalla ensimmäiset kypsät marjat odottivat poimijaansa. Ihan mukavasti saimme viikonloppuna aikaan miehen kanssa, vielä kun saimme tänne vähän apuvoimiakin, niin oli käytettävissä muutakin aikaa kuin pojan päiväunihetket ;) On taas kivempi palata arkiseen päiväjärjestykseen, kun ei heti ole sellainen olo, että voi voi kun pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta kun ei ole aikaa...

Toisaalta, tänään huomasin, että vaikka olisi ollut normaalia enemmän aikaa kulutettavaksi pihatöissä, voimat eivät meinanneet riittää juuri mihinkään! Toki ulkona oli taas ihan sietämättömän kuuma, mutta kun lauantaina ehti jonkin aikaa kyykkiä rikkaruohoja kitkemässä, sunnuntaina tuntui, kuin joku olisi yön aikana vaihtanut jalkani betonimöhkäleisiin - ja vieläpä erittäin kuumiin sellaisiin! Tänään kulkuni olikin varsinaista laahustamista, ja kumartelu ei ollut hyvä juttu lainkaan, kun ylös noustessa huimasi ja silmissä tuntui mustenevan.

Verenpaineeni on normaalistikin suorastaan naurettavan matala, mutta raskausaikana se on vielä vähän tavallistakin matalampi. Normaalisti vaan pärjään sen asian kanssa niin, etten matalaa verenpainetta edes huomaa muutakuin verenpainemittarin näyttöruudulta. Niinpä rupesin miettimään, onkohan hemoglobiiniarvoni kenties lähtenyt syöksylaskuun, kuten esikoisen odotusaikana? Se voisi selittää viime päivien vetämättömän olon, tosin suurimmaksi syylliseksi tähän nuupahtaneeseen fiilikseen veikkaan näitä hellekelejä. Kuumuuden takia ruokahalukin on mitä on, ja niinpä tulee syötyä vähän mitä sattuu, kun normaali ruoka ei kunnolla maistu.

Niin ja tosiaan, olihan tässä tuota flunssaakin, ei sekään ole ihan vielä kokonaan parantunut, kun nenä on yhä tukkoinen. Ja tänään alkoi tuntua iltapäivällä siltä, kuin kurkkuni olisi tulossa uudestaan kipeäksi!!! Ei käy, en suostu! Ei ole ollenkaan minulle tyypillistä, että kurkkukipu tulee ja menee, ja tulee takaisin. Toivottavasti kurkun karheus johtuisi vaikkapa siitä, että saan jatkuvasti köhiä limaa pois kurkusta, sillä toinen flunssa parin viikon sisään olisi kyllä elämältä harvinaisen huonoa pilaa!

Harvinaisen huonoa pilaa oli myös eräs uneni kuluneelta viikolta, kun näin unta saavani keskenmenon raskausviikolla 24. Ihmeellistä kyllä, uni ei kuitenkaan ollut erityisen ahdistavan tuntuinen, unessa en oikeastaan edes murehtinut koko keskenmenoa, vaan suhtauduin siihen omituisen välinpitämättömästi. Olisinko sitten tiedostanut, että tämä on onneksi vain unta.

Eilen aamulla astahdin pelonsekaisin tuntein vaa'alle. Yllätyin kuitenkin, kun paino ei ollut noussut raskauden alkupäiviin nähden kuin pari kiloa! Okei, se pari kiloa on toki tullut melkein kokonaan tuolla vanhempieni luona palloillessa, mutta ei kai tuo määrä muuten ole kovin paha tässä vaiheessa. Ja ehkäpä tästä taas ruokavalio palautuu muun elämän mukana arkisemmalle tasolle, niin ei painon noususuhdanne jatku aivan näin jyrkkänä kuin viime viikkoina! Ja voin tässäkin taas syytellä helteitä, joka on aiheuttanut turvotusta :D

Huh, puuhakkaan viikonlopun jäljiltä tekisi mieli istua tässä tietokoneen ääressä nollailemassa pääkoppaa vaikka läpi yön, mutta eiköhän se ole parempi kohdata maanantai levänneenä, vaikka miten tekisi mieli istuskella omassa rauhassaan, pohtia syntyjä syviä ja katsella illan hämärtymistä. Nämä hetket, kun saan hetken vaan olla aivan yksin, tuntuvat päivä päivältä arvokkaammilta, kun tiedän oman ajan käyvän entistä vähäisemmäksi tämän vuoden lopulla...