Nyt hieman harmittaa, etten aloittanut tätä blogia jo aiemmin, kun tätä kerran olen jo useamman viikon miettinyt. Nyt täytyy vaan tiivistetysti ympätä samaan kirjoitukseen ensimmäisten raskausviikkojen tuntemukset, siinä määrin kuin niitä nyt hyvin muistan.

Varmaan parin ensimmäisen viikon ajan odottelin selkeitä oireita kuin kuuta nousevaa. Minua ei siis vakuuttanut se, että kuukautisia ei kuulunut ;) Rintoja alkoi kuitenkin kihelmöidä lupaavasti ja välillä tutisin kylmästä kuin kuumeinen. Myös nenä vaikutti tavallista tarkkaavaisemmalta ja moni ennen ihan huomaamaton tuoksahdus alkoi tuntua suorastaan kammottavalta. Alku vaikutti samankaltaiselta kuin esikoista odottaessa, eli ei pahoinvointia vaan pientä palelua, vessassa hyppäämistä ja nälän yllättämistä odotettua useammin.

Ehkä alitajuisesti odotin, että josko tällä kertaa tulisi aamupahoinvointi mukaan kuvioihin, se kun olisi jotenkin sellainen oire, joka ei jättäisi arvailun varaa. Monia tuntemuksia kun pystyy löytämään itsestään ihan vaan jo sillä, kun tarpeeksi tarkalla syynillä olojaan tarkkailee! Sen sijaan itseään ei varmaankaan kovin helposti saa oksentamaan pelkästään uskomalla tarpeeksi lujasti raskauden olemassaoloon. No, aikani odoteltuani olen saanut "kaipaamani" pahoinvoinnin osaksi odotustani. En ole kuitenkaan oksentanut kertaakaan (vielä), mutta huono olo iskee tämän tästä pitkin päivää, eli mistään aamupahoinvoinnista ei voi puhua. Karkeasti voisin sanoa, että etova olo tulee, jos ei ole syönyt pitkään aikaan, tai sitten se iskee heti kun olen jotain syönyt. Myös monet hajut yököttävät. Erityisesti esikoisen kakkavaipan vaihtaminen tuottaa toisinaan melkoista kakomista!

Vatsa alkoi vaikuttaa turvonneelta aika nopeasti. On toki sanottava, että minulta tuota mahaa löytyy ihan muutenkin, mutta pian sain huomata sen eron, että enää ei pystynyt noin vain vetämään vatsaa sisään ja teeskennellä olevansa hoikempi mitä onkaan! Vähitellen myös yhden imetyksen latistamat rinnatkin ovat alkaneet saada uutta nostetta ja mies tuntuu olevan tästä erityisen innoissaan. Olenkin käskenyt hänen nauttia näkemästään niin kauan kun voi, kunhan aikanaan toinen imetys on tehnyt tehtävänsä, jäljellä lienee vain kaksi roikkuvaa nahkalätkää.

Ensimmäinen neuvolakäynti oli viikolla 8 + 3. Käytiin läpi jo tuttuja asioita ja sain kotiin viemisiksi kasan ohjevihkosia. En ole niitä vielä tänäkään päivänä lukenut, koska enimmäkseen ne olivat joko samoja tai ainakin samankaltaisia kuin ekan raskauden aikana saadut lippulappuset ja kun silloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä, kaikki oppaat ja lehtiset tuli opeteltua liki ulkoa. Ehkä mieleenpainunein muutos, mikä suosituksiin on tullut ensimmäisen ja tämän toisen raskauden välissä on se, että Buranaa uskaltaa käyttää kahden ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana! Tämä on minulle ilouutinen, sillä parasetamolivalmisteet eivät minulla auta kipuun.

Neuvolakäynnin parasta antia oli kuitenkin sikiön sydänäänet. Neuvolantäti oli alkuun sitä mieltä, että tuskin näin aikaisin mitään vielä kuuluu vaikka kaikki olisi ihan hyvin, mutta hän omaksikin yllätyksekseen sai äänet kuuluviin erinomaisesti! Oli kerrassaan ihana kuulla äänet ja saada varmistusta sille, että tuolla sisäpuolella on oikeasti elämää! Neuvolantäti arveli, että yksi mahdollisuus on, että raskaus onkin odotettua pidemmällä. Mutta se selviää ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa.

9. raskausviikon lopulla sonnustauduin jo äitiyspaitaan. En ehkä muuten olisi tehnyt niin, mutta ostin kyseisen paidan vähän aikaa sitten ja mieli teki päästä uutta vaatetta testaamaan! Muita äitiysvaatteita minulla ei sitten olekaan kaapissa, sillä aiemmin hankkimani ovat kaikki lainassa tällä hetkellä. Onneksi pärjännen vielä jonkin aikaa tavallisilla vaatteilla, niin ei ehkä tarvitse viimeisillään raskaana olevalta kaverilta riistää vaatteita päältä.

Raskaudesta kertomisesta vielä, tämä blogi on omiaan siksikin, että en ole vielä raskaudesta kertonut kuin lähimmille sukulaisille sekä olosuhteiden pakosta muutamalle kaverille (mikä tarkoittaa siis sitä, että raskausaikana olin eräissä bileissä, enkä viitsinyt edes yrittää keksiä tekosyitä sille, miksen juo mitään. Ei muuten, mutta ei kukaan olisi uskonut kumminkaan). Blogissa saan lörpötellä raskausasioistani pelkäämättä, että kohta asia on kaikkien tiedossa. Toisaalta, pian asiain tila on niin selvästi silmin havaittavissa, että kohta kaikki tietävät kuitenkin. Olisi kuitenkin kiva pitää edes vähän matalaa profiilia siihen asti, kunnes ekassa ultrassa on käyty ja kunnes kriittisimmät 12 ekaa viikkoa ovat takanapäin.

No, eiköhän tässä ollut suunnilleen kaikki oleellinen viikoilta, jotka olen jo selättänyt.