Tätä päivää olikin odotettu hartaasti, sillä iltapäiväksi minulla oli aika varattuna ultraäänitutkimukseen! Jonkin verran jännitti pitkin päivää, vaikka jännitystä lievensi varmasti se, että sikiön sydänäänet oli jo ehditty kertaalleen saada kuuluviin jo aiemmin. Myös aina vaan jatkuva yökötys sai luottamaan siihen, että kaipa minä jotain elävää mukanani kanniskelen!

Johtuiko sitten jännityksestä vai mistä, mutta tänään se yökötys oli jotenkin erityisen pitkäkestoista ja voimakastakin. Ikäänkuin oloni olisi halunnut oikein alleviivata, että "usko nyt vaan, olet raskaana, ei tässä mitään tutkimuksia tarvita". Paitsi että yökötys ei varsinaisesti paljasta mitään sikiön mahdollisista kromosomivirheistä tai rakenteellisista poikkeamista, niinpä täytyi vaan pistää ällötykselle kampoihin ja jaksaa iltapäivän tutkimukseen asti, vaikka vielä poikakin koitti pitkittää päivää saamalla älyttömiä raivokohtauksia kun äiti oli niin kamala, että kesken leikkien rupesi tarjoamaan ruokaa ja sitten pisti ulos vaunuihin nukkumaan.

Viimein kuitenkin iltapäivä koitti ja suuntasimme koko perheen voimin ihmettelemään, millainen kuvajainen monitorille piirtyisi vatsani asukista. Yllätyin iloisesti, kun tutkimus tehtiin vatsan päältä, eikä ns. alakautta. Siten ainakin tehtiin silloin, kun esikoista odotin. Ehkä nyt se olisi ollut suunnitelma B, jos vatsanpeitteiden läpi ei olisi saatu näkymään riittävästi. No, monitorille ilmestyi kuva varsin vikkelästä vipeltäjästä, ja kaikki oli kuten pitikin! Sikiön niskaturvotuksen määrä ei antanut aihetta huoleen ja muutenkin pikkutyyppi näytti ihan normaalilta ihmisen taimelta :)

Poika istui toimenpiteen ajan kiltisti isukin sylissä ja naureskeli tyytyväisenä. Sanoinkin siinä kesken tutkimuksen pojalle, että et nauraisi, jos tietäisit, mistä tässä on kysymys! Meinaan eiköhän hymy hyydy siinä vaiheessa, kun poika saa huomata, ettei olekaan enää talon ainut kullannuppu!

Kaikenlaisia hassuja ajatuksia tuli mieleen siinä tulevan vauvan telmintää katsellessa. Tietysti koko raskaus alkoi tuntua taas vähän todellisemmalta sekä alan kai vähitellen ymmärtää, että meille on ihan oikeasti tulossa TOINEN lapsi! Tämä ei siis ole mikään menneiden muistelu, jossa olen palannut odottamaan esikoislastani, vaan perheeseen tulee kokonaan uusi ja eri ihminen, jollaista ei ole vielä missään, ja jollaista ei tule olemaan toista.

Jostain syystä minulle tuli sellainen olo, että tulokas olisi tällä kertaa tyttö. En tiedä, mistä sellainen ajatus päähäni putkahti. Ehkä se liittyy siihen oivallukseen, että tämä tosiaan on täysin eri tyyppi kuin mikä meillä jo on, ja siksi kuvittelen sille jo eri sukupuolenkin tuota eroa korostaakseni? Tiedä häntä. Rakenneultrassa asia toivottavasti selviää. Kun esikoisen rakenneultra-aika oli käsillä, uskoin, että se on taatusti tyttö. Kuinka väärässä olinkaan :D Niinpä en luota mihinkään ennakkoaavistuksiin!

Ultraäänitutkimus ei antanut aihetta vaihtaa laskettua aikaa. Sikiön koko viittasi kyllä siihen, että raskaus olisi parisen päivää edellä arvioidusta, mutta virallinen laskettu aika on edelleen 11.12.

Mukavien ultrauutisten jälkeen keksin, että juhlitaan tätä hakemalla pitsat! Taka-ajatuksena oli samalla myös päästä välttymään paistetun sianlihan hajulta kotona, kun pelkkä ajatus siitä jo inhotti. No se haju on edessä huomenna sitten. Ja edessä lienee myös vessareissujen täyteinen yö, kun pitsa on janottanut minua koko illan ja olen tietysti iltaa kohti ryystänyt lasitolkulla vettä... ahneella on p*skainen loppu!