Kylläpäs jaksaa olla tylsää. Jotenkin sitä vain passivoituu entisestään, kun ei tässä kotona ollessa saa oikein mitään järkevää tehdyksi, kun kuitenkin pitää pojankin perään katsoa. Ja sitten, kun tämä viimein on päikkäreillä, ei siltikään huvita tehdä mitään.

Ehkä pitäisi olla iloinen siitä, että vielä sentään elämässä on hetkiä, jolloin on aikaa ihan vaan joutenoloon. Toisaalta tällainen tuntuu vain ajan tuhlaamiselta. Mutta enpä nyt keksi mitään, mitä tässä puuhailisin, joten kirjoittelenpa sitten nettiin jotain haukotuttavan tylsästä odottajan arjestani. Jos tästäkään nyt tähän hätään juuri mitään irti saa!

Välillä olo on kurjempi, välillä taas jopa ihan siedettävä! Tänään on ollut sellainen siedettävä päivä. Yön nukuin vaihteeksi hyvin, kun takana oli pari huonompaa yötä esikoisen yöheräilyjen takia. Mutta viime yön poikakin nukkui kuin tukki, eikä itselläkään ollut toissayön tapaan vaikeuksia unentulon kanssa. Välillä tosiaan on sellaisia öitä, että saan venkoilla, vääntyä ja kääntyä sen seitsemän(sataa) kertaa, ennenkuin asento tuntuu mukavalta ja pystyn nukahtamaan. Ja sitten, kun asento on kutakuinkin kohdillaan, vauva aloittaa hillittömän rimpuilun. Välillä tuntuu, kuin maha suorastaan tärisisi enkä voi käsittää, millä tavoin vauva liikkuu saadakseen aikaan sellaisen värisevän tunteen. Hyvä tietysti on, että vauva on liikkuvainen, mutta minulle riittäisi vähempikin yöaktiivisuus :D

Jaa, no ei tarvinnutkaan miettiä, mistä oikein repisin jutun juurta tähän väliin, kun poika heräsikin jo uniltaan :/ Se siitä joutoajasta! Johan sitä heti rupesi kummasti silti kaipaamaan, kun se loppuikin kuin seinään... Mutta lisää tylsää juttua paremmalla ajalla...