Olin eilen kyläilemässä hyvän ystäväni luona. Hän synnyttää toisen lapsensa heinäkuussa ja hän on juuri jäänyt äitiyslomalle. Hänen esikoisensa on edelleen päivähoidossa ja ystäväni nautiskeli siitä, että saa vielä ennen vauvan syntymää lepäillä kotona ja jaksamisensa mukaan tehdä kaikenlaisia rästiin jääneitä hommia. Ja esikoinen jatkaa hoidossa olemista vielä vauvan syntymän jälkeen, sillä vauva-aika tämän kanssa oli aika rankka, ja ystäväni pelkää, että jos uusi vauva on yhtä vaativa, niin on todellakin parempi, että esikoinen on päivät hoidossa.

Hänen, ja muutaman muunkin tuttuni vastaavanlainen tilanne sai miettimään omaa jaksamistani tulevaisuudessa: ensin loppuraskauden aikana, ja sitten vauvan synnyttyä. Miten oikein pärjään loppuvuodesta, kun mahani on valtava, ja pitäisi jaksaa liki 2-vuotiaan tenavan vauhdissa mukana?! Pojan kanssa vauva-aika oli varmaankin melko normaalia, eli ei mitenkään erityisen kevyttä muttei ihan hirvittävän raskastakaan. No paha sanoa, kun ei ole vertailukohtia. En silti voi sanoa, että se olisi ollut HELPPOA jaksaa yösyöttöjä ja -valvomisia, monet itkut itkettiin kun oli vaiheita, jolloin nukkumaanmeno iltaisin oli ihan uskomattoman hankalaa, ja sitten väsyneenä piti vielä jaksaa kaikenmaailman tuttipullojen keittelyt, pyykkäykset ja tiskit, ja aina kun vauva nukahti, ei voinut tietää, saanko itse hengähtää 10 minuuttia vai ehkä jopa pari tuntia. (Ja yleensä, jos itsekin päätti mennä huilaamaan, vauva ei taatusti nukkunut puolta tuntia pidempään.)

No, edessä on sitten tuollaista samanlaista, tai ehkä jopa rankempaakin vauva-arkea, jos tulokas sattuu olemaan vaikkapa kova valvottamaan. Ja LISÄKSI pitäisi jaksaa viihdyttää ja hoitaa esikoinenkin siinä sivussa. Pelottaa aika paljon oman jaksamisen puolesta, ja houkutus laittaa esikoinen ensi vuonna hoitoon onkin aika suuri. Toisaalta omatunto soimaa tuosta ajatuksesta, kun monet toitottavat, että jos olet kotona, hoidat lapsesikin kotona ettet vie päivähoitopaikkoja niiltä, jotka tarvitsevat niitä "oikeasti". Mutta eikö oikeaa tarvetta ole sellainen, että äiti jaksaisi paremmin, ja että vanhemmalla lapsella olisi muutakin seuraa kuin väsynyt ja kärttyinen äiti? Minusta koko perhe voi tasan niin hyvin, kuin vanhemmat voivat. Ja jos vanhemmat ovat koko ajan väsyneitä, kyllästyneitä ja riitaisia, ei se voi mitenkään olla parasta lapselle.

Eihän sitä tietenkään tiedä varmasti etukäteen, millaista elämä sitten tulee olemaan, mutta miten minusta tuntuu, ettei arki ainakaan helpommaksi muutu kahden lapsen kanssa, kun päivisin on kuitenkin vähintään yhden lapsen tarpeissa kiinni koko ajan. Vauva valvoo ja nukkuu miten sattuu ja esikoisen päiväuniaika käy vähitellen entistä lyhemmäksi. Jos lapset nukkuvat yhtä aikaa vain öisin (ja silloinkin täytyy tämän tästä heräillä vauvan tahdissa), missä välissä sitä itse ehtii yhtään hengähtämään? Tai edes tekemään kotitöitä..?

Älkääkä sanoko, että "kotityöt voi aina lykätä tuonnemmaksi, kyllä ne odottavat!" Sepäs siinä onkin, kun ne odottavat kiltisti tekijäänsä, ja odotellessa ne yleensä vielä kasautuvat. Kyllähän sitä nyt on aivan pakko tietyt asiat hoitaa, kuten tiskit ja pyykit nyt vähintään. Eihän nyt jollain suursiivouksella ole niin väliä, mutta kyllä jonkunlaista järjestystä olisi mukava jaksaa ylläpitää, kun kotona se oma aika kuitenkin pääasiassa kuluu niin kurjaahan se olisi, jos tuntisi elävänsä lapsineen jossain kaatopaikassa!

Huoh... Parasta kun ei edes ajattele vielä tulevaa, ettei ahdistu liikaa.

Pakko kuitenkin manata, miten minua on tänään huimannut ihan järkyttävästi tässä aamusella. Sekin sai pohtimaan, että jos jo nyt on tällaisia oloja, että hyvä kun jaksaa sängystä nousta ylös ja pysyä pystyssä hoitaakseen poikaa, niin mitä onkaan odotettavissa vajaan puolen vuoden päästä?

Mutta jos koittaisi tähän loppuun ajatella jotain iloisempiakin asioita, vaikka päästä heittää ja pahaa tekee... kuten vaikkapa sitä, että mies on jo paremmissa voinneissa ja pääsemme tänään taas pihatöiden kimppuun! Eikä ole luvassa yhtä kuumaa keliä mitä eilen oli. Huomenna mies taas menee töihin, mutta sen jälkeen onkin taas jo viikonloppu!