Kävin tänään neuvolassa, mutta eipä siltä reissulta ihan hirveästi kerrottavaa ole. Kaikki oli ihan hyvin, täyttelin jotain mieliala- ja parisuhdetestilappuja sekä sain kasan lappusia kotiinkin vietäväksi. Verenpaine oli totutun alhainen (104 / 68), virtsanäyte oli ok ja hemoglobiinia ei edes mitattu, kun viime käynnillä se oli vielä ihan hyvissä lukemissa (129). Paino ei ollut noussut viime neuvolan punnitukseen verrattuna. Tosin aina mielessäni protestoin sitä neuvolan punnitsemista vastaan, kun yllä on aina vaihteleva määrä vaatteita ja vatsassa vaihteleva määrä ruokaa... Kotona seuraan painon kehitystä käymällä vaakalla ehkä kerran viikossa, ja punnitsen itseni aina aamuisin heti herättyäni (ja pissittyäni), ennenkuin olen kiskonut ylleni vaatteita ja syönyt aamupalaa. No, kun neuvolan vaaka ei sentäs näyttänyt mitään monen kilon painonnousua, hyväksyin punnitustuloksen mukisematta :D Varsinkin, kun se oli oman painonseurantani kanssa samoilla linjoilla, eli painoa ei ole sanottavasti tullut lisää vielä.

Mutta viis painoista ja muista, parasta oli kuulla sikiön sydänäänet! Ekalla neuvolakäynnillä sain päättää, tulenko tässä kuussa neuvolaan lainkaan vai ensi kuussa vasta, mutta päätin varata ajan kuitenkin tällekin kuulle, sillä juuri tuo sydänäänten kuuntelu on sellainen, mitä aina odottaa kieli pitkällä varmistuakseen, että sikiö on kunnossa - tai vähintäänkin hengissä! Mitään kotikäyttöön tarkoitettua doppler-laitetta kun en viitsi ruveta hommaamaan, vaikkei se kai kovin monen kympin surma olisikaan.

Esikoista odottaessa olin jopa sitä mieltä, että mokomat koti-dopplerit ovat silkkaa hysteeristen odottajien turhaa vouhotusta, mutta jossain vaiheessa minullakin oli hetkeni, että olisin kovin mielelläni lunastanut itselleni mielenrauhan kyseisellä laitteella, jos sellaisen olisin omistanut :D No, yritän säilyttää luottavaisen mieleni ja uskoa, että tälläkin kertaa kaikki sujuu hyvin ja että säilytän järkeni, vaikken saakaan kuulla kaipaamiani sydänääniä kuin neuvolakäynneillä. Ja kaipa muutaman viikon kuluessa alkaa jotain liikkeitäkin tuntumaan, mistä saan taas lisää varmuutta olooni!

Tuli muuten vielä mieleen tuosta, kun minun täytyi neuvolassa tehdä eräs rasti ruutuun -testi, joka koski väkivallan kokemista omassa parisuhteessa. Siinä oli rimpsu erilaisia väittämiä, tyyliin "olen kokenut parisuhdeväkivaltaa viimeisen 12 kk aikana" ja vastausvaihtoehtoina oli kyllä taikka ei. Kaikki kysymykset olivat sellaisia, että kyllä-vastaus oli huono juttu ja ei-vastaus hyvä. En vain ollut ihan tarkkaavainen vaan ajatuksissani rastitin varmaan puoleen kysymyksistä sen kyllä-ruudun ennenkuin hoksasin, että "OHO, EIKU!!!" Repesin nauramaan ja selitin neuvolatädille, että nyt kävi kyllä pieni moka, että johan näillä vastauksilla saisi "hieman" vääränlaisen kuvan meidän perhe-elämästä plus että varmaan tulisi pian joku viranomainen oven taakse koputtamaan, jos olisin tällaiset vastaukset palauttanut :D

Hmm, hassua muuten kutsua tämänpäiväistä neuvolantätiä neuvolanTÄDIKSI, tämä kun tietojani katsellessaan totesi, että olemme samana vuonna syntyneitä :D Mutta sanokaapa joku parempi termi kuin neuvolantäti???