Minä suorastaan kerjään huonoa yötä tulevaksi, kun keikun vielä tähän aikaan koneella, vaikka minun kannattaisi olla nukkumassa. Huomenna pitäisi herätä normaalia aikaisemmin, olen lähdössä huomenna pojan kanssa viikonlopuksi erään ystäväni luo kyläilemään ja ajattelin ainakin yrittää herätä jonkin verran ennen poikaa, että saisin loput kamppeet pakkailtua sekä vähän sipaistua meikkiä naamaan (lue: laitan kunnon sotamaalit, jotta huomio kiinnittyisi kasvoihin eikä tähän ällöön kroppaan).

Poika vaan tuli päivän aikana nuhaiseksi, tai taisi tauti oireilla jo viime yönä, kun pojan huoneesta kuului pitkin yötä kitinää. Kertaakaan tämä ei kuitenkaan kunnolla herännyt, mutta itse heräsin tietysti joka kerta kun poika alkoi vaikertaa, ja juuri kun ajattelin, että nyt nousen ja menen rauhoittelemaan, kitinä lakkasi itsestään. Sitten vessassa käynti, paluu sänkyyn, ja loputon mukavan nukkuma-asennon etsiskely ja odottelu, että pikkuheppu lakkaisi kiemurtelemasta vatsan uumenissa...

Jos ensi yö on ihan kaamea, ja / tai jos poika vaikuttaa tosi kipeältä, lykkään viikonlopun visiittiä lauantaille, tai sitten jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Tai no ei ihan, tämä ystäväni on myös raskaana ja hänen laskettu aikansa on noin kuukauden päästä, ja tarkoitus olisi ehtiä käydä hänen luonaan vielä ennen vauvan syntymää. Näemme muutenkin melko harvoin, joten olisi todella harmillista joutua perumaan tämä vierailu. Ystävän mies on viikonlopun reissussa ja itsekin mieluusti jätän oman ukkoni kotiin - taka-ajatuksena tietenkin se, että mies "saisi" rauhassa tehdä täällä vähän pihatöitä ;) Haravoitavaa riittää, muutama puu pitäisi kaataa ja kaikkea sellaista pientä kivaa... Ja kun minulle on tulossa muutamia harrastuksiin liittyviä menoja vielä tässä syksyn aikana, niin onpa keveämpi omatunto pistää mies koko päiväksi parina viikonloppuna olemaan pojan seurana, kun ei äijän tarvitse valittaa, että ei olisi muka pitkään aikaan saanut yhtään omaa aikaa.

Voihan nyt oma aika... Kyllä taas harrastusmenot ja ihan kaikki menot taitavat harventua, kunhan tämä vuosi kääntyy kohti loppuaan. Olin maanantaina tanssitreeneissä ja totesin, että taitaa olla paras jättäytyä siitä lajista tauolle, kun ei vain jaksa hytkyä siellä vauhdissa mukana, ja sitten on (monena) seuraavana päivänä vain paikat kipeinä. Alkuverryttelyn aikana tupsahdin jopa kumoon, kun piti pikkuisen juosta. Alkuverryttelynä siis leikimme jotain lasten hippaleikkiä, ja siinä otin pienen juoksuspurtin ja yhtäkkiä vain tajusin, että vaikka muu keho kovasti oli juoksemassa eteenpäin, niin jaloista katosi voimat aivan täysin ja kesken jolkottelun koivat pettivät alta ja vajosin polvilleni! Oli hieman hölmistynyt olo! No, onneksi en sentäs levinnyt aivan vatsalleni lattialle kuitenkaan.

Kaipa sitä vaan täytyy könytä tuonne pedin pohjalle pyörimään, rullaamaan peittoa polvien väliin ja halimaan ylimääräistä tyynyä sylissä. Sitten heräilen kun pissattaa, kädet ovat puutuneet tai muuten vain jostain päin jomottaa. Plus että poika varmaan inahtelee pitkin yötä ja ihme on, jos ei järjestä kunnon valvojaisia juuri, kun minun pitäisi huomenna jaksaa ajaa autolla sellainen parin tunnin siivu.