Viisi viikkoa laskettuun aikaan. Kylläpäs se kuulostaa vähältä! Ja toivottavasti myös tuntuu, alkaa nimittäin jaksaminen olla vähän sitä luokkaa, ettei oikein mikään nappaa...

Lauantaina jaksoin kyllä huhkia tanssitreeneissä ja sen jälkeen oli vielä yhdet illanistujaiset, mutta jo iltaan mennessä oli karkeasti arvioiden joka paikka niskasta alaspäin kipeä, jumissa tai vähintään väsynyt :D Voi olla, että lauantain jaksoin ihan siitä ilosta, että sain melkein koko päivän ja vielä seuraavan yönkin olla ilman lapsenhoitovastuuta, kun mies oli pojan kanssa anoppilassa ja he viipyivät yönkin siellä. Mutta valitettavasti lauantain ja sunnuntain välinen yö ei ollut mikään luksuskokemus siltikään, sillä lauantai-illan mässäilyt kostautuivat järkyttävänä mahakipuna. Mikähän ihme siinäkin on, että kivun piti iskeä nimenomaan YÖLLÄ? No, olipa kerrankin helppoa käydä vääntämässä p*skaa eikä tarvinnut silmät tapilla pinnistää...

Sunnuntain olinkin aika lailla väsynyt. Jalkoja jomotti ja jokin lihas tai mikä lie alavatsan oikealla laidalla kiristeli inhottavasti joka käänteessä, taitaa itse asiassa sama kohta olla vieläkin vähän jähmeänä. Kaipa se on jotain "tanssivammaa" lauantailta. Viime yön nukuin melko hyvin, mutta silti silmäluomet ja samalla myös koko pää tuntuvat raskailta ja jotenkin heikottaa. Ihankuin silmien edessä olisi joku tumma harso, jonka takia kaikki näyttää vähän normaalia hämärämmältä. Voi se toisaalta säästäkin johtua, ulkona on ihan tajuttoman hämärää ja lisäksi sumua. Sitten pieni närästys koko ajan väijyy jossain kurkunpäässä, ihan sama mitä syö vai olenko syömättä.

Mutta se näistä vaivoista... ainakin hetkeksi! Jäin virallisesti äitiyslomalle perjantaina. Joskaan ei se päivä mitään uutta tuonut tähän elämään, kun arki jatkuu tismalleen samanlaisena päivästä toiseen kuitenkin. Toivottavasti vain olen muistanut ilmoittaa kaikki tarvittavat jutut Kelaan, työkkäriin ja ties mihin muihin puljuihin. Tuntuu, että pää on käynyt niin lahoksi, että hyvä kun muistan perheenjäsenteni nimet oikein.

Ja nimistä tulikin mieleen, että vauvalle pitäisi myös nimi keksiä... Tai no eihän tässä vielä kiirettä ole, kun ei sitä nimeä mikään pakko ole olla valmiina vauvan syntymään mennessä :) Mietintä on kyllä aloitettu ja aika hyviä vaihtoehtoja on jo pohdittuna, mutta ei mitään lopullisen varmaa vielä. Tai no, jos saisin yksin päättää, ainakin ensimmäinen etunimi olisi varmuudella päätetty, mutta ärsyttää, kun mies ei oikein sulata minun "parhaita" ehdotuksiani, mutta silti hänellä ei ole oikein mitään parempaakaan tarjota tilalle. Sitten äijä ei oikein edes perustele, miksei joku nimi ole käypä. Vai onko joku tämäntyyppinen mutina "no ei se nyt vaan ole minusta hyvä nimi" kunnollinen perustelu :P Mutta kuten sanottu, onneksi on vielä aikaa nimenvalintaan. Tosin tuo ukkeli tuntuu tuudittautuvan siihen ajatukseen liikaakin, eikä huomaa, että ei se "täydellinen" nimi automaattisesti mistään taivaasta putoa, vaan pitäisi ihan miettiäkin asiaa tosissaan, eikä vain keskittyä tyrmäilemään minun ehdotuksiani.

No, jos nuo nimiasiat ovat vielä päänvaivana, niin onneksi yhteen asiaan tuli vähän selkeyttä. Nimittäin siihen, minne tuuppaamme tuon esikoisen siksi aikaa, kun olen synnyttämässä ja jotta mieskin pääsisi sinne mukaan. Anoppi nimittäin sanoi jo vähän varautuneensa siihen, että voisi ottaa pojan heille kun tarve tulee. Eihän siinä muuten olisi ongelmaa, mutta anoppi kuitenkin on päivisin töissä ja ajattelin jo, että jos minun täytyy lähteä sairaalaan keskellä kirkasta arkipäivää, en saa mistään hoitajaa pojalle. Yksi parhaillaan äitiyslomalla oleva kaverini kyllä varovaisesti lupautui hätävaraksi, mutta hänellä on kaksi omaakin lasta hoidettavana, niin en haluaisi häntä vaivata, ellei aivan pakko ole.

Appiukko on jo eläkkeellä, mutta hän on sen verran iäkäs etten kyllä jättäisi poikaa pelkästään hänen hoitoonsa. Enkä oikein usko, että appiukko kovin mieluusti ottaisikaan yksin hoitovastuuta, eihän tämä ole esimerkiksi kertaakaan vaihtanut tuolle nassikalle vaippaa eikä ole tainnut pojan syöttämisiinkään pahemmin osallistua. Omat vanhempani asuvat sen verran kaukana, etteivät he millään ihan lyhyellä varoitusajalla tänne pääse, vaikka töiden puolesta ehkä onnistuisikin. Mutta eiköhän sitä sitten aina jotain keksi, jos nyt anopin työt joustavat sen verran, että hän pääsee tarvittaessa apuun. Paljon tietysti riippuu jo siitä, mihin aikaan viikkoa ja vuorokautta vauva päättää syntyä! Joku perjantai-iltapäivä olisi varmaan optimaalisin :D Mutta menepä nyt ääneen toivomaan jotain tuollaista, niin vauva takuulla lähtee syntymään keskellä viikkoa ja lisäksi keskellä yötä.