Ilmoilla ei mitään uutta eikä ihmeellistä. Ellei ihmeelliseksi lasketa sitä, että päätäni ei ole tänään särkenyt lainkaan. Ainakaan vielä. Onhan tässä vielä päivää jäljellä monta tuntia...

Edellisen kirjoituksen laadin aamupalaa syödessäni, ja ihan suotta toivoin, että olisiko yökötys vähentynyt kun ei se heti aamiaisen jälkeen iskenytkään. Kyllä se viimein iski, vaikkakin hieman totuttua pitemmällä viiveellä! Ja tänä aamuna meininki oli taas ihan peruslukemissa, en ehtinyt teekupillistani juoda loppuun, kun jo alkoi tehdä pahaa.

Minun pitäisi pian keittää makaronia eilisen jauhelihakastikkeen kaveriksi, mutta vain ajatuskin siitä, niin pala kurkussani tuntuu nousevan uhkaavasti ylöspäin. Ei sillä, että makaroneissa olisi jotain vikaa, vaan se jääkaapissa odottava kastike on kuin mikäkin painajainen, jota en haluaisi kohdata tänään sitten millään. Olisiko ollut just toissapäivänä, kun en syönyt lainkaan lämmintä ruokaa. Silloinkin tarjolla olisi ollut jotain edellispäivän kastiketta, ja koko iltapäivän kuvotti niin, että päätin tyytyä napsimaan pieniä välipaloja mieluummin.

Poikani pöperöt ovat muuten myös yksi tehokas ällötyksen lähde! Ennen raskautta saatoin nuuhkia hullaantuneena jotain hänen purkkiruokaansa, ja todeta, että tähän kun pistäisi vähän mausteita niin voisin syödä tätä itsekin. Mutta nyt nuo samat sapuskat saavat aikaan vain hillitöntä kakomista. Tämä tietysti on hieman ärsyttävää siinä mielessä, että joka päivä tuota lasta on kuitenkin ruokittava näillä ällömössöillä :D Tänään sotkin puolikkaaseen purkilliseen jotain liha-perunasössöä vähän paistettua jauhelihaa sekä keitettyä perunaa ja taisi käydä niin, että syöttäjä kakisteli syötettävää enemmän.

Ruokailun jälkeen pistin pojan ulos nukkumaan ja kun palasin takaisin sisälle, eteisessä oli vastassa silmät sokaiseva vauvanruuan haju ja teki mieli rynnätä takaisin ulos haukkomaan happea! Pakko vaan oli käydä peremmälle ja katsoa kaapista jotain syömistä omaankin suuhun, sillä nälkä oli kauhea ja arvelin pahan olon johtuvan siitä. Mutta huono olo ei syömällä helpottunutkaan, vaan jatkuu edelleen ja taitaa estää minua nauttimasta seuraavasta ruuasta.